Takana satoja, jopa tuhansia kilometreja amerikan valtateita ja nytpa saavuimme sitten tahan loppusijoituspaikkaan Floridan Orlandoon. Oikeastaan tien paalla piti viettaa kauemmin aikaa, mutta seka matkabudjetti, etta loppuapinoiden lentotunarointi veivat reissufiilista. Ajatus 'ilmaisesta' luksusmajoituksesta houkutteli meita tanne hotelliin aikaisemmin. Floridassa riittaa kuitenkin nahtavaa ja seuraavat 11 paivaa kuluvat todennakoisesti kuin siivilla. Teemme varmaan ainakin yhden pidemman reissun etelammas, kun siella on Key Westin saarirykelma.

Orlandossa lienee lukematon maara huvipuistoja ja paasymaksutkin hipovat kipukynnysta. Disneyworldiin paasee muistakseni paivaksi n. 100 dollarilla / paiva / henkilo. Kasittamatonta.

Tanaan pysahdyimme kolmeksi tunniksi Savannahissa. Kavimme biitsilla varmaan vartin verran ja Jukkis hankki suomalaisen t-paitarusketuksen siina ajassa. Samalla kaytiin jossain konfederaatin linnoituksessa.

Ajovuoro siirtyi minulle n. 400 kilometria sitten. Pojat paattivat rikkoa 'open container'-nimista lakia ja lipittaa liikkuvassa autossa kaljaa. Sehan on luonnollisesti kielletty. Kun lahdimme ajamaan sisamaata kohti, tuli varmaan vastaan sen Bertha-hurrikaanin jaannokset. Parhaimmillaan kasikaistaista moottoritieta oli jannittava ajaa pimeassa, ukkosessa ja jareassa kaatosateessa. Kaksi apinaa neuvoi jatkuvasti, mutta tanne oli lopulta ihan helppo osata.

Kamppa on tyydyttava :) Melkoista luksusta nykin slummiin verrattuna.